Meillä on asiaa – syksyn suurin juttu

Jo vuosi sitten tiedettiin, että tänä syksynä on juhlat. Vironniemen Viesti-lehti täyttäisi 40 vuotta. Ensimmäinen numero ilmestyi syyskuussa 1979 YK:n Lasten vuoden innoittamana. Tänä syksynä marraskuussa YK:n Lasten oikeuksien julistus täyttää 60 vuotta ja Lasten oikeuksien sopimus 30 vuotta. Kaikkien näiden kunniaksi haluttiin myös nyt nostaa lasten ääntä esiin.

Juhlan suunnittelun tiimoilta nousi tämän syksyn projekti Meillä on asiaa. Projekti keskittyisi ajattelun ja ilmaisun kehittämiseen, yhteiseen juttelemiseen ja filosofointiin. Puhutaan lapsen kanssa, ei lapselle. Teema sisältäisi kaikkia eri ilmaisumuotoja, erilaisia tapoja viestiä ja kertoa. Konkreettisesti sen parissa työskentelystä syntyisi ainakin räp-esityksiä ja julisteita, jotka kertoisivat lasten tärkeinä pitämistä asioista. Nyt projektin suunnittelu on jo konkreettisina työmenetelminä ja tapahtumina.

Projektissa on myös monia osioita, jotka tuovat sen myös vanhemmille, mm. lasten ja aikuisten yhteinen filosofiapaja lokakuussa. Vanhempia toivotaan mukaan muihinkin järjestelyihin ja tutkimusryhmien työpajoihin.

Startissa kerättiin jo vanhempien ajatuksia. Ne kootaan aikuisten tekemään räppiin. Se valmistuu yhdessä Virtsun aikuiskuoron, Kenkävaahdon, ja Karri Miettisen, Palefacen, kanssa. Kaikki vanhemmat ovat tervetulleita kuoroon mukaan. Se kokoontuu aina maanantaisin kello 18 Virtsussa. Rohkeasti vaan mukaan! Olisi hienoa, jos räpin kantaesitykseen osallistuisi myös monta nykyistä vanhempaa. Tarkemmin voi kysyä myös Virtsun aikuisilta, esim. Kirsiltä tai Vernalta.

Mukaan teeman etenemiseen ja sen suunnitteluun pääsee mm. Kantsun kokouksissa.

Tärkeitä päivämääriä:

4.11 ma kello 16.30 avautuu Viestin juhlanäyttely Annantalolla. Toivomme, että kaikki virtsulaiset pääsisivät mukaan avajaisiin. Näyttelyä kootaan 1-3.11. Tervetuloa auttamaan.

25.11 kello 16.30 on Oodissa Lasten Sananvapautuksenjuhla. Se on kaikille avoin tilaisuus, joten mukaan voi kutsua myös tuttuja. Ohjelmassa on mm. kaikkien räppien ensiesitykset.

Tässä projektissa on yhteistyökumppaneina Paleface, Rauha-täti (Hanna Ylitepsa), Filo ry, Annantalo, Poika Orma, Janne Storm sekä kaikki vanhemmat.

Olemme saaneet projektiin pienen ”Voisiko jokin olla toisin?” -apurahan. Se myönnettiin yhteisesti päiväkodille ja Kantsulle. Mutta lisätukikin olisi tarpeen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggers like this: