Pedagogiikka on aikuisen toimintaa, joka pyrkii luomaan edellytyksiä sen ilmaantumiselle, mikä lapsessa on mahdollisuutena.

Lapsen rajat ovat viime kädessä aikuisen rajoja: lapset ylettyvät ja ulottuvat niin pitkälle kuin aikuinen uskaltaa!

Jos lapselta kysytään, mitä valta on, niin se voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, kuka arjen asioista päättää: ohjelmasta, ruokailusta, siitä mitä tehdään. Kuka suunnittelee aikataulut, kuka antaa ohjeet, neuvoo, auttaa. Kun lapsella on valtaa, niin myös lasten päätökset näkyvät tiloissa ja käytänteissä. Samalla kun se näkyy siinä, miten lapset suhtautuvat aikuisen päätöksiin, jakavat niiden periaatteet.

Lapselle valta voisi merkitä myös tunnetta siitä, että on lupa olla: Miten on hyvä olla yhdessä. Miten voi leikkiä toisten kanssa. Miten voi olla rauhassa niin halutessaan. Miten voi oppia toisilta. Se olisi tunnetta siitä, että on paikka johon sijoittua ja jossa voi vaikuttaa elämäänsä, osallistua ympäristön rakentamiseen, ilmaista tunteensa ja mielensä.

Lasten keskinäistä toimintaa tarkkaillessa voi itse asiassa huomata lukemattomia valta -malleja. Kun lapsi tunnistaa omien tekojensa vaikutuksen ja oppii niitä säätelemään, oppii ottamaan huomioon toiset, ollaan jo aika lähellä vallan ydintä. Miten lapset siis oppivat tuntemaan oman vastuunsa? Onko vastaus Kiti Hakkolan ajatuksessa leikkien vaikutuksesta: Millaiset leikit, mahdollistaisivat sen, että lapsi voi valita toisin, niin että lapsen ohjaaminen oikeaan ei tapahtuisi kielloilla, jotka vievät häneltä vallan ja vastuun.

VALTA YHTEISESSÄ TILASSA JA AJASSA

Kun kysyimme lasten valtaa Vironniemessä, oli kiinnostavaa huomata, miten monella tavalla valta vaikuttaa. Se ei tapahdu vain ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, myös rakenteet ohjaavat toimintaa ja ovat siten itsessään vallan yksi muoto.

Lapsi keskustelee tilojen kanssa, suunnistaa niiden avulla niin fyysisesti kuin mielessäänkin ja myös tätä aikuinen hallitsee paikkoja säätämällä, ohjaamalla toiminnan rytmejä ja kestoja, rajoittamalla ja suuntaamalla liikkumista. Vironniemessä aikuinen on käyttänyt tätä valtaa saattaakseen lapset ja tilat keskustelemaan toistensa kanssa: Joka kohdalla ja sopella on luonteensa, värinsä ja nimensä. Joka paikalla on oma olemuksensa lapsen toiminnan näkökulmasta. Vironniemen tilat avautuvat lapselle saavutettavina, läsnä olevina, tunnistettavina merkityksinä. Jokaisella sisustuksen yksityiskohdalla on omat, selkeästi merkityt ja nimetyt piirteensä värejä myöten. Niiden kautta lapsi on koko ajan suhteessa tilaan, osaa kulkea, sijoittaa, löytää. Tunnistaa paikkansa, toimii tilojen mukaan. On turvassa. Tiloja kaikkiaan määrittää esteettömyys, läpäisevyys, hengittävyys. Ne on avattu lapsen liikkumiselle sekä fyysisesti että sosiaalisesti.

Aikuisen vallassa on luoda näitä puitteita, joihin lapsi sijoittaa oman valtansa. Se miten lapsi tiloihin sijoittumisen kautta pystyy itse säätelemään omaa oloaan, on lapsen vallan ydintä: mahdollisuus liikkua ja etsiä sijoittumisille mielekkyyden antavaa sisältöä. Että ympärillä on koko ajan jotain, josta lapsi voi ammentaa olemisen merkityksiä. Näissä rakenteissa kaksi vallan muotoa kohtaa ilman, että kummankaan tarvitsisi vetäytyä. Pieni ihminen on osa koko tilaa, ei vain oman ryhmänsä suljetuissa rajoissa. Siksi tila reagoi jokaisen läsnäoloon, tila muokkautuu koko ajan, kun hyllyjä, pöytiä, kaappeja, kaikkea siirretään ja lopuksi siivotaan paikoilleen. Tilan estetiikka elää hetkessä ja aukeaa aikaan. Historia kehystää tätä ja tuo lisää kerroksia. Sen sijaan että seinät olisivat pelkistettyinä ajattomaan nykyhetkeen, huokuu koko tila eletyn elävää läsnäoloa.

Aikuisjohtoiset tauot ja siirtymät ovat läsnä myös Vironniemessä. Siirtyminen vapaasta olemisesta ruokailuhetken organisoituneeseen toimintaan tapahtuu vaikuttavan määrätietoisesti. Koko olemisen tempo ja rytmi vaihtuu tyystin, aikuiset ottavat selkeät roolit ja ohjaavat sijoittumisia uudelleen. Ruokailuun siirtymisen täsmällisyys, kurinalaisuus, yhteisöllinen tekemisen tunnelma on väkevä. Apulainen kantamassa astioita, ensin kohti ruokailun hetkeä ja sitten puikkelehtien peitoillaan makoilevien eskarilaisten lomitse käytettyjen astioiden kanssa takaisin keittiöön. Mistä se tulee? Mistä lasten kyky tunnistaa olennainen on peräisin? Kun päivän kulku siirtyy selkeästi aikuisjohtoiseen vaiheeseen, niin lapset ottavat siitä oman vastuunsa! Tämä on erityistä ja tämä myös on yksi vallan tunnistamisen ja sen käytön muoto: lapsella on valta vahvistaa aikuisen luoma järjestys.

VALLAN MENETELMÄT

Vironniemen aikuisilla on monia tapoja opettaa lapsia tuntemaan ja käyttämään valtaa. Ehkä tärkein näistä on aikuisen läsnäolo. Se että on aikaa pysähtyä lapsen luokse, on vallan muoto, jota kaipaavat myös Vironniemen aikuiset.

Pienryhmät: ovat monella tapaa varhaiskasvatuksen pedagoginen yksikkö. Näin myös Vironniemessä, jossa rakenteellisesti tuetaan lasten itsenäistä ja heterogeenistä ryhmäytymistä. Kun lapset tulevat aamulla taloon, he eivät mene suljettuihin omiin ryhmiinsä, vaan etsivät vapaasti paikan ja ryhmän jossa haluavat olla. Talo täyttyy erilaisten aiheiden ympärille muodostuneista muutaman (2-4) lapsen ryppäistä, mikä luo erityisen hengittävän ja sosiaalisesti avoimesti virtaavan tunnelman. Kaikki ovat mukana.

Lentävä matto: Vironniemessä jokaiselle lapselle on oma matto. Matossa on lapsen oma tila, matto on väline etsiä omaa suhdetta tilaan – fyysisen lisäksi sosiaaliseen ja kulttuuriseen. Matto kannattelee lapsen matkaa maailmaan, niin oman mielikuvituksen kautta kuin jokapäiväisten hetkien alustana. Matto on kaunis tapa valtauttaa lapsi.

Lasten kokous: käsittelee ajankohtaisia asioita ja kutsuu lapset keskustelemaan niistä. Kokouksen säännöillä tavoitellaan sitä, että lapset oikeasti löytävät tavan kehittää yhteisen päätöksenteon mallia – ilman aikuisen taustaohjausta.

Päivä ilman aikuisia on aivan erityinen tapahtuma, joka kirjaimellisesti antaa lapsille valtaa, opettaa sen merkityksiä ja siihen liittyvää vastuuta. Päivä ilman aikuisia on myös esityksellinen tapahtuma, joka tutkii käytännössä, millainen maailma olisi, jos lapsilla olisi valta. Sääntöjen mukaan aikuinen muuttuu näkymättömäksi, mutta on mukana ja auttaa tarvittaessa.

Seuraavassa kaksi tarkkailijan kuvausta 27.3.2013:

Anniina Väisänen: ”Keskiviikko oli päivä ilman aikuisia joka jo itsessään terävöitti omaa ajattelua läsnäolemisesta, siitä kuinka olla näkymätön tai edes puoliksi näkymätön aikuinen. Aluksi vaan oltiin ja tarkkailtiin sitä, minkälainen on aikuisten rooli tässä ”leikissä” ja miten se vaikutti lasten olemiseen. Lapsille oli edellisenä päivänä ohjeistettu päivä niin, että aikuiset ovat näkymättömiä. He ovat läsnä ja tavoitettavissa, mutta näkymättömiä. Näin ollen jokaisella lapsella on päivän aikana suurempi vastuu itsestään ja muista lapsista, kuin ehkä muina päivinä. Käytännössä tämä näyttäytyi itselle melko tavallisena arkena Vironniemessä. Lapset olivat ehkä tietoisempia vastuustaan ja ylpeitä siitä.

Jokaisella lapsella on oma laatikko. Eräs Olga esitteli laatikon sisältöä, kunnes huomasi että yhdestä laatikosta oli tippunut nimilappu. Hän ojensi palan paperia ja kynän, jotta olisin kirjoittanut siihen puuttuvan nimen. Aloitin kysymällä: ’Mites kun nyt on se päivä…’ Tuskin ehdin lausetta loppuun kun Olga kiiruhti jo päivän merkityksen muistaneena muualle. Meni ehkä reilu 5 minuuttia kun Olga saapui takaisin nimilappu mukanaan. Olga oli löytänyt lapsen, joka oli osannut kirjoittaa lappuun tarvitun nimen.”

Talvikki Eerola: ”Oli todella mielenkiintoinen kerta keskiviikkona. Siellä tosiaan oli se päivä ilman aikuisia. Lasten kanssa oli edellisenä päivänä puhuttu siitä, mitä tuo päivä tarkoittaa. Milloin lapsi oikeasti tarvitsee aikuista? Miten lapsi pystyisi itse tekemään jonkun asian ilman aikuista. Miten auttaa pienempiä lapsia pukemisessa, riisumisessa, ruoan ottamisessa… Aikuiset olisivat näkymättömiä, mutta auttaisivat kuitenkin, jos lapsi pyytäisi tai kysyisi neuvoa. Lasta rohkaistiin ensisijaisesti ratkaisemaan itse tai pyytämään apua joltain toiselta lapselta.

Päätimme Tuomaksen kanssa, että menemme yhteen huoneeseen ja katsomme ensin jonkin aikaa, miten lapset toimivat. Kun lapset tulivat ulkoa, he auttoivat toisiaan. Aikuiset olivat vieressä ja kannustivat vanhempia lapsia huomioimaan pienempiä ja auttamaan riisumisessa. Sisääntulo ulkoilun jälkeen kesti aika kauan. Vähitellen huoneet täyttyivät pienistä lapsista ja normaali arki pyöri kauniisti päiväkodissa. Jossain vaiheessa kiinnitin huomiota kolmeen pieneen tyttöön, jotka katsoivat yhtä isoa kaappia, joka oli ylhäältä hakasella lukossa. He halusivat saada sen auki ja tavaroita kaapista. Ensin he katsoivat ympärilleen kuin olisivat etsineet jotain pitkää aikuista avaamaan hakasen. Sitten yksi tytöistä otti tuolin ja kiipesi ja juuri ja juuri ylettyi hakaseen. Sai kaapin auki.”

Päivä ilman aikuisia avaa näkymiä keskeisiin lapsen ja aikuisen välisiin vallankäytön kysymyksiin: missä aikuisen tulisi käyttää valtaa ja missä pikemminkin olla sitä käyttämättä – tai käyttää sitä tavalla, joka sallii lapsen oman vallan käytön kehittymisen.

Samaa asiaa sivuttiin myös vierailusarjan loppupalaverissa, jota Talvikki kuvaa:

”Puhuimme siitä, miten helposti aikuinen tekee lapsen puolesta asioita, joita lapsi osaisi itsekin – myös moraalisia ja eettisiä valintoja – jättämättä lapselle tilaa tunnistaa oma valta. Tilanteissa, joissa aikuinen ilmaisee lapsen toimineen väärin, jää usein kokonaan väliin keskustelu siitä, miksi lapsi näin toimi, mistä syystä ja kenen valinta on tehdä se, mikä aikuisen mielestä on väärin. Silloin aikuinen enemmänkin vain syyllistää kuin kasvattaa. Jos on aikaa vain syyllistämiseen, lapsi ei opi ymmärtämään sitä, että hänellä on valta valita, miten toimii. Haluaako impulssin viemänä esimerkiksi satuttaa toista vai kasvaa ihmisenä.

Aikuinen on Vironniemessä kasvun tukija, mahdollistaja, opas ja apuri. Lapset tekevät ja määrittävät toimintansa vapaasti, kuitenkin aikuisen huolehtimien rajojen sisällä

Teksti pohjautui Todellisuuden tutkimuskeskuksen Lasten valta –hankkeen vierailusarja Vironniemen päiväkodissa (13.2.-13.3.2013). Mukana olivat Talvikki Eerola, Tuomas Laitinen, Louna-Tuuli Luukka, Minja Mertanen, Risto Santavuori, Anniina Väisänen. Kirjoituksen koonnut Risto Santavuori työryhmän muistiinpanojen pohjalta.

Lasten valta on Todellisuuden tutkimuskeskuksessa 2012 käynnistynyt taiteellis-pedagoginen hanke, joka kysyy: Millaisen maailma olisi, jos lapsilla olisi valta? Tämä kysymys toi meidät talvella 2013 Vironniemen päiväkotiin. Emme aavistaneet, miten lähelle tuon kysymyksen ydintä pääsisimme Virtsussa:

Voisiko sadan lapsen päiväkoti toimia ilman aikuisen jatkuvaa puuttumista ja ohjaamista: mitä tapahtuisi, jos sata lasta toimisivat päivänkin ilman aikuista?