Mielikuvitus

Vironniemessä jokaisella aikuisella on oma roolihahmo, joka on mukana lasten kanssa tehtävissä projekteissa ja mattomatkoilla. Tänä vuonna lapset ovat tavanneet jo Kaarlo Koneen, Rauno Runon ja Pegasos-hevosen, Taiteenrakastajan ja Muusan, Täti Tarkan, Talkkarin, Syksyn Prinssin, Professorin sekä Selman ja Salmen. Kevään aikana paljastuu vielä uusia hahmoja.

Vuosittain esitettävässä Balder-näytelmässä esiintyvät koko henkilökunta ja eskarit. Näytelmän tekeminen vaatii kaikilta luovuutta, mielikuvitusta ja heittäytymistä.

Aktiivisuus

Henkilökunta toimii aktiivisesti lasten ja heidän vanhempiensa kanssa. Vanhempien mukaan saaminen päiväkodin toimintaan edellyttää henkilökunnan aktiivisuutta ideoinnissa ja järjestelyissä. Myös jo kokeneempien Virtsu-vanhempien rooli uusien vanhempien aktivoinnissa on tärkeää.

Vastuu

Vastuuta jaetaan lasten ja aikuisten kesken monissa eri asioissa. Vaikka aikuinen onkin päävastuussa, tehdään monia asioita yhdessä aikuisen auttaessa ja neuvoessa. Lapset kattavat pöydät ruokailuun, laittavat omat vaatteet paikalleen, siivoavat leikit ja järjestelevät kynät paikalleen. Siivouspäivänä kaikki huolehtivat yhteisistä tavaroista ja järjestelevät koko päiväkodin kuntoon. Eri-ikäiset lapset muodostavat apulaisparit, joissa vanhemmat auttavat pienempiä ja samalla pienemmät oppivat vanhemmilta. Kaikki kuuluu kaikille!

Rohkeus

Virtsun aikuisetkin tarvitsevat rohkeutta. Joskus pitää mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle, heittäytyä mukaan leikkiin tai rooliin, joka ei aluksi tunnu oman osaamisen vahvalta alueelta. Voitkin löytää itsestäsi uusia puolia ja samalla innostat lapsia mukaan!

Ystävyys

Vironniemessä kaikki ovat keskenään ystäviä. Henkilökunta, lapset, vanhemmat. ”Kolme pientä sanaa sulle, ole ystävä minulle” lauletaan Vironniemen marssissa. Lastenkokouksissa ”Ystävyys, ystävyys, kaikki yhdistää. Suurenee, laajenee, lasten piiri tää.”

Herkkyys

Jokainen lapsi on yksilö. Kaikki ovat erilaisia. Ollaan aistit avoinna, kuunnellaan ja kunnioitetaan toisiamme.

Huumori

Lapsilla on loistava huumorintaju! Positiivinen asenne ja yhdessä nauraminen auttavat kiperissäkin tilanteissa. Yhteinen, jaettu ilo luo yhteenkuuluvuutta ja turvallisuuden tunnetta.

Usko ja toivo

Yhdessä tekemällä, etsimällä, kokeilemalla, erehtymällä ja löytämällä vahvistamme uskoa itseemme ja siihen, että meille kaikki on mahdollista.

Uteliaisuus

Ole utelias ja uskalla kysyä! Ota asioista selvää ja keskustele! Uteliaisuus tarttuu myös lapsiin. Kurkistakaa joskus taskulampulla kaapin alle, näkyykö siellä Kotitonttua?

Tekstin kirjailivat Mira ja Kimmo

—————-

Virtsun avainsanoja ovat esillä Virtsun kasvatus ja opetussunnitelman eli VASUn (PDF)